Kysymyksiä ja vastauksia.
Täältä löydät kysymyksiä ja vastauksia lapsen aurinkoherkästä ihosta, suojakertoimen valinnasta matkalle, ACOn tutkimuksista ja ihosta että auringosta. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä aurinkoasiantuntijoihimme facebookin välityksellä.
Voiko kärsiä D-vitamiinin puutteesta, jos käyttää aurinkovoiteita?
Elimistö, erityisesti luusto, tarvitsee D-vitamiinia. Saamme D-vitamiinia mm. kalasta, kananmunan keltuaisesta, kanasta, maksasta ja kantarelleista. Ruuasta saatu D-vitamiini ei yksin riitä; saamme sitä myös auringosta, sillä UVB-säteily käynnistää ihossa D3-vitamiinin tuotannon. 10–15 minuuttia kesäaurinkoa käsiin, käsivarsiin ja kasvoihin tai muualle samankokoiselle ihoalueelle (esimerkiksi selkään) kahdesti viikossa takaa D-vitamiinin riittävyyden. Aurinkovoiteen käyttö ehkäisee D-vitamiinin tuotantoa jonkin verran. Siksi ei kannata käyttää liian korkeita suojakertoimia, vaan omalle ihotyypille sopivaa suojaa.
Lähde:
Norval M and Wulf HC, Does chronic sunscreen use reduce vitamin D production to insufficient levels?. BJD 2009 161, pp732-736.
Wolpowitz D and Gilchrest BA, The vitamin D questions: How much do you need and how should you get it? J. Am.Acad. Dermatol. 2006; 301:317.
Kuinka suuri merkitys auringolla on ihon ikääntymiselle?
Aurinko kuivattaa ihoa, aiheuttaa pigmenttihäiriöitä ja vaikuttaa ihon ikääntymiseen eniten ulkoisista seikoista. Aurinkovoiteita käyttämällä voidaa ehkäistä tehokkaasti ihon ikääntymisen merkkejä, kuten kuivuusryppykä, pigmenttiläiskiä ja kimmoisuuden vähenemistä.
MIKSI LAPSET TARVITSEVAT ERITYISSUOJAA IHOLLE?
Minkä ikäisille lapsille voi laittaa aurinkovoidetta?
Pieniä lapsia ei tulisi altistaa lainkaan suoralle auringonvalolle, vaan heidät tulisi pitää ensisijaisesti varjossa ja suojata vaattein. Yleinen suositus on, että alle 6 kk ikäsille vauvoille ei laitettaisi aurinkovoiteita. Syynä tähän on enemmänkin se, että niin pienet tulisi pitää poissa auringosta, ei niinkään se että aurikovoiteet olisivat vaarallisia pienille lapsille.
Kuinka usein aurinkovoidetta tulee laittaa lapsen iholle?
Yleinen nyrkkisääntö on rasvata lapsi huolellisesti niiltä kehon osilta, jotka jäävät näkyviin vaatteiden alta. Aurinkovoidetta tulisi lisätä, jos lapsi ui paljon ja iho kuivataan uimisen jälkeen. On tärkeää muistaa rasvata koko keho, esim. myös huulet, korvanlehdet, kämmenet ja jalkaterät.
Entä, jos lapsen iho on palanut auringossa?
Lapsen iho kannattaa rasvata esim After sun geelillä tai muulla vastaavalla ihoa rauhoittavalla voiteella. Apteekista saatava mieto hydrokortisoinivoide rauhoittaa myös kutinaa ja kirvelyä. Aurinkoa tulee välttää kunnes iho on täysin parantunut. Jos lapsen oireet ovat vaikeat, ota yhteyttä lääkäriin. Auringonpolttamat voi ehkäistä käyttämällä suojaavia vaatteita, varjoja ja riittävästi aurinkovoidetta. Aurinkovoide tulee levittää n. puoli tuntia ennen ulos menemistä ja sitä kannattaa lisätä päivän mittaan. Yleinen syy lapsen ihon palamiselle on liian vähäinen aurinkovoiteen käyttö; voidetta ei ole levitetty tarpeeksi aikaisin eikä riittävästi, eikä sitä ole myöskään lisätty päivän mittaan.
Ovatko kaikki ACOn lasten aurinkovoiteet vettä hylkiviä?
Kyllä, kaikki ACOn lasten aurinkovoiteet ovat vettä hylkiviä, useimmat voiteet jopa erittäin hyvin vettä hylkiviä. Erittäin vettä hylkivä/erittäin vedenkestävä tarkoittaa, että aurinkovoiteen tehosta on puolet jäljellä 4 x 20 minuutin uinnin jälkeen. Toki, jos ihoa on kuivattu pyyhkeellä uimisen jälkeen, osa aurinkovoiteestakin lähtee pois ja sitä tulisi taas lisätä iholle.
MISSÄ, KOSKA JA MITEN TULEE KÄYTTÄÄ AURINKOVOIDETTA?
Kuinka paljon aurinkovoidetta tulee käyttää kerralla?
Jotta aurinkovoide antaa suojakertoimen mukaisen suojan, aikuisen tulisi levittää sitä kerralla koko keholle n. 30 ml. Se on noin aikuisen kämmenellinen voidetta. Lapsille voi vastaavasti levittää heidän kokoisen kämmenellisen voidetta. Käytännössä tämä voi olla vaikeaa, joten on hyvä laittaa voidetta kaksi kerrosta iholle, jotta se varmasti antaa hyvän tehon auringon säteitä vastaan. Jos voidetta on laittanut vain ohuen kerroksen, voi esimerkiksi suojakerroin 15:n voide antaa vain suojakertoimen 5 tehon.
Mitä suojakerrointa kannattaa käyttää Suomessa?
Keskitason suojakertoimet (15, 20 ja 25) ovat hyviä peruskertoimia Suomen olosuhteisiin, jos iho palaa harvoin ja ruskettuu hyvin. Kuitenkin on tärkeää ottaa huomioon ihotyyppi, ikä ja olosuhteet, joissa auringolle altistutaan. Jos iho palaa helposti ja ruskettuu huonosti tai palaa aina ja ei rusketu lainkaan, kannattaa valita korkeat (30 ja 50) tai erittäin korkeat (50+) suojakertoimet.
Eikö olisi yksinkertaisinta valita mahdollisimman korkea suoja?
Aurinkovoiteen käyttö ehkäisee D-vitamiinin tuotantoa jonkin verran. Siksi ei kannata käyttää liian korkeita suojakertoimia, vaan omalle ihotyypille sopivaa suojaa. Korkeat suojakertoimet sisältävät myös enemmän UV-suodattimia ja ne voivat aiheuttaa hyvin pienelle osalle ihmisistä allergisia oireita.
Miksi aurinkovoiteista jää joskus jälkiä vaatteisiin?
Kaikki aurinkovoiteet saattavat valitettavasti joskus värjätä vaatteita tai tekstiilejä. Aurinkovoiteet sisältävät öljyjä ja jos ne imeytyvät vaatteisiin, niitä voi olla vaikea pestä pois. Aurinkosuodattimet ovat myös yleensä kellertävän värisiä, ja se tekee niistä näkyvämpiä. Myös veden korkea rautapitoisuus voi vahvistaa aurinkovoiteen värjäävää ominaisuutta. Jotta välttyisit vaatteiden värjääntymiseltä, aurinkovoiteen tulee antaa kuivua kunnolla ennen pukeutumista. Vältä myös vaatteiden pesemistä vedellä, jolla on korkea rautapitoisuus (kaivoveden rautapitoisuus on usein vesijohtovettä korkeampaa).
Aurinkovoide on tahmeaa ja paksua, kuinka paljon sitä pitää levittää, jotta saa riittävän suojan?
On hyvä laittaa voidetta kaksi kerrosta iholle, jotta se varmasti antaa hyvän tehon auringon säteitä vastaan. Jos voidetta on laittanut vain ohuen kerroksen, voi esimerkiksi suojakerroin 15:n voide antaa vain suojakertoimen 5 tehon.
Mikä kerroin kannattaa valita?
Tämä riippuu siitä, kuinka herkkä ihosi on auringolle, missä päin maailmaa oleskelet, kuinka kauan ja missä olosuhteissa. Aloita ensin korkeamalla suojalla ja siirry asteittain matalampiin suojiin, kun iho on saanut väriä. Muista, että iho on erityisen herkkä kesän alussa.
Mikä aurinkosuoja minun kannattaa valita, jos lähden matkalle?
Tähän vaikuttaa moni asia; mihin matkustat, mihin aikaan vuodesta, mitä aiot tehdä kohteessa ja kuinka aurinkoherkkä ihosi on. Suomessa suurimmalle osalle riittää keskitason suojat (SPF 15, 20 ja 25), jos iho palaa harvoin ja ruskettuu hyvin, eli jos iho ei ole erityisen aurinkoherkkä. Jos matkustaa vaikkapa Välimerelle, Kaukoitään tai päiväntasaajalle, tarvitsee korkeamman suojan. Voit aloittaa silloin tavallista korkeammalla suojalla ja siirry asteittain matalampiin suojiin, kun iho on saanut väriä. Valitse aurinkovoide myös aktiviteetin mukaan; veden äärellä suojan tulisi olla korkeampi kuin esim. kaupunkiympäristössä. Jos matkustat keskellä talvea lämpimään maahan, iho on erityisen herkkä ja tarvitsee korkean suojan. Sama pätee keväällä ja kesän alussa.
Jotkut käyvät solariumissa ennen aurinkolomaa, mutta se antaa iholle vain hyvin rajallisen suojan. Solarium värjää vain ihon pinnalla olevan pigmentin, jota meillä ei muutenkaan ole paljoa talvella. Solarium säteet ovat enimmäkseen UVA-säteilyä ja eivät siksi muodosta uutta pigmenttiä, joka edistää ihon luonnollista suojaa UV-säteilyä vastaan. Siksi huolimatta solariumkäynneistä aurinkolomalla tulee käyttää korkeaa suojakerrointa.
Miksi kasvoille on erityistuotteita?
Kasvojen aurinkovoiteet ovat hyvin samanlaisia kuin kasvovoiteet. Ne ovat helposti levittyviä, eivät tee ihosta kiiltävää eivätkä ne tuki ihohuokosia. Kasvojen aurinkovoiteet sisältävät myös hoitavia aineita kuten kosteuttavia aineita sekä antioksidantteja. Kasvojen aurinkovoiteet pakataan käteviin, pienempiin pakkauksiin, jotka on helppo ottaa mukaan ja lisätä päivän mittaan.
Mitä teen jos palan?
Levitä iholle viilentävää geeliä tai voidetta. Vältä aurinkoa kunnes iho on täysin parantunut eli kunnes se ei enää tunnu aralta, punoita tai ole lämmin. Kun olet valmis menemään aurinkoon, käytä korkeampaa aurinkosuojaa kuin aikaisemmin. Jos olet polttanut ihosi pahasti, käytä kortisonivoidetta. Jos auringonpolttamat ovat vakavia, ota yhteyttä lääkäriin.
MIKSI TULISI KÄYTTÄÄ ACON AURINKOVOITETA?
Mitä tarkoittaa fotostabiili aurinkosuoja?
ACO varmistaa aurinkotuotteiden aurinkosuojan pysyvyyden testien avulla. Tuotteessa mainittu suojateho ei saa muuttua auringossa vaan sen on pysyttävä samalanlaisena koko käytön ajan. Kaikkien ACO aurinkotuotteiden suoja on fotostabiili eli se pytyy muuttumattomana käytön aikana.
Mitä tarkoittaa erittäin vedenkestävä aurinkovoide?
Se tarkoittaa, että tuotteen tehosta on puolet jäljellä 4 x 20 min kylvyn jälkeen. Muistathan, että jos pyyhit itsesi pyyhkeeseen, aurinkovoide hankautuu siihen. Siksi aurinkovoidetta tulee lisätä aina uimisen tai pyyhkeeseen pyyhkimisen jälkeen.
Mistä löydän ACOn aurinkotuotteet?
ACOn aurinkotuotteita myydään ainoastaan apteekeissa.
Mitä erilaisia aurinkosuoja-aineita on olemassa ja mitä eroa niillä on?
Tällä hetkellä on käytössä yhteensä 31 erilaista UV-filtteriä, joita käytetään aurinkotuotteissa. Aurinkosuoja-aineet jaetaan kemiallisiin ja fysikaalisiin filttereihin. Kemiallinen aurinkosuoja-aine absorboi auringonsäteet ja muuttaa ne lämmöksi. Fysikaaliset aurinkosuoja-aineet taas heijastavat auringonsäteet poispäin iholta kuin peili. Ne eivät imeydy ihoon vaan jäävät ihon pinnalle. ACO käyttää yhdestä kemiallisesta aurinkosuoja-aineesta nimitystä partikkelisuoja-aine, koska se toimii myös kuten fysikaalinen aurinkosuoja-aine heijastaen valonsäteitä poispäin iholta.
Mikä aurinkosuoja sopii useimmille ihotyypeille?
Kaikkien ihmisten tulee käyttää aurinkosuojaa huolimatta ihotyypistä. ACOn aurinkotuotteet antavat tehokkaan suojan sekä UVA- että UVB säteitä vastaan. ACOn kasvojen aurinkotuotteet on tehty suojaamaan ja kosteuttamaan herkkää kasvojen ihoa. Voiteet imeytyvät nopeasti ihoon eivätkä ne tuki ihohuokosia.
Mitä tuotteita tulisi valita aurinkoherkälle iholle?
Eri syistä johtuen ihosi voi olla erityisen herkkä auringon säteilylle, jolloin tarvitset erityisen tehokkaan aurinkosuojan. Esimerkiksi tietyissä olosuhteissa mm. lumella tai etelässä, missä auringonsäteet ovat erityisen voimakkaat. Ihosi voi myös olla pysyvästi erityisen herkkä auringon säteilylle. ACO High Protection Sun Lotion SPF50 ja ACO Very High Protection Sun Cream SPF50+ kasvoille sopivat erityisen hyvin helposti palavalle iholle ja erityisolosuhteisiin, kun tarvitset tehokkaampaa suojaa.
Miten hoidan ihoani auringonoton jälkeen?
Auringossa vietetyn päivän jälkeen on hyvä käyttää after sun voidetta, joka viilentää ja hoitaa ihoa. Muista, että auringonoton jälkeen tarkoitetut tuotteet eivät suojaa auringolta!
Miten voin ruskettua ilman aurinkoa?
Voit myös haluta kauniin, ruskettuneen näköisen ihon ilman aurinkoa. Nopeaan, raikkaaseen ja riskittömään rusketukseen sopivat itseruskettavat tuotteet. Rusketus ei synny samalla tavalla kuin auringossa, joten itseruskettavat tuotteet eivät suojaa auringolta.
MITÄ AURINKOVOIDE SISÄLTÄÄ JA MIKSI?
Miksi tuotteista, joissa on fysikaalisia ja partikkelifilttereitä jää valkoinen pinta iholle?
Koska fysikaalinen ja partikkelifiltteri toimivat valoa heijastavasti, ne näyttävät valkoiselta iholla. Tasainen, valkoinen pinta on turvallinen ja tehokas aurinkosuoja.
Mitä erilaisia aurinkosuoja-aineita on ja mikä on niiden ero?
Tällä hetkellä on olemassa 26 erilaista aurinkosuoja-ainetta. Aurinkosuojat jaetaan fysikaalisiin ja kemiallisiin aurinkosuojiin. Kemiallinen aurinkosuoja abosorboi auringonsäteet ja muuttaa ne lämmöksi. Fysikaalinen suoja heijastaa valoa poispäin iholta. ACOlla käytämme myös nimitystä partikkelisuoja yhdestä kemiallisesta aurinkosuoja-aineesta joka toimii kuten fysikaalinen aurinkosuoja heijastaen auringonsäteet pois iholta. Se jää ihon pintakerrokseen eikä imeydy ihoon.
Onko ACO aurinkotuotteissa sinkkioksidia?
Sinkkioksidia sisältävät aurinkotuotteet ovat luotettavia ja stabiileja ja niissä on vain vähäinen allergiariksi. Niittä käyteätän paljon paitsi lasten tuotteissa myös Australiassa, USA:ssa ja Euroopassa. EU:ssa sinkkioksidia ei lueta enää viralliseksi aurinkosuoja-aineeksi. Siksi ACO ei käytä enää sinkkioksidia aurinkotuotteissa.
MIKSI KUTSUMME ITSEÄMME ASIANTUNTIJOIKSI?
Mitä metodeja ACO käyttää aurinkotuotteiden testaukseen?
EU komissio on tehnyt suositukset aurinkotuotteiden testaukseen ja merkintöihin, jotta kuluttajien olisi helpompi vertailla aurinkotuotteita keskenään ja valita itselleen sopivat tuotteet. ACO noudattaa suosituksia ja täyttää EU:n asettamat vaatimukset aurinkotuotteelle. Sen mukaan kaikkien aurinkotuotteiden tulee olla fotostabiileita ja niiden tulee suojata sekä UVA että UVB säteiltä. UVB-suojan tulee vastata vähintään sitä numeroa, mikä pakkaukseen on merkitty ja UVA suojan tulee olla vähintään kolmasosa tuotteeseen numerolla merkitystä UVB-suojasta. Silloin tuotteessa saa olla UVA-symboli (ympyrä, jonka keskellä lukee UVA). ACO tuotteet täyttävät kaikki edellä mainitut vaatimukset.