ACO Etono

Etono ja ympäristö

Tehokkaan, mutta samalla turvallisen hyttyskarkotteen luominen on suuri haaste. Tuotteen aktiivisen aineen on pidettävä hyttyset, mäkäräiset ja muut hyönteiset loitolla, mutta aine ei saa olla epämiellyttävä eikä vaarallinen ihmisille, muille eläimille eikä ympäristölle.

IR353-aineen käytön lähtökohtana on ollut luonnollinen aine, aminohappo beeta-alaniini, jota on sitten työstetty kemiallisesti oikean tehon ja turvallisuustason saavuttamiseksi.
Tuloksena on hyttyskarkote, jossa yhdistyvät sekä tehokkuus että hellävaraisuus ihon kannalta ja minimaalinen ympäristövaikutus.

Pienet määrät riittävät

Hyttyskarkotteilla voi muiden kemikaalien tavoin olla erilaisia ympäristövaikutuksia, ja sen vuoksi IR3535-ainetta on tutkittu tarkasti, jottei se olisi vaarallinen – myrkyllinen – luonnolle.
IR3535:n ympäristöprofiili on erittäin hyvä. Kohtuulliset määrät, jota IR3535-ainetta leviää sitä suihkutettaessa tai mahdollisesti läikytettäessä, eivät juurikaan keräänny luontoon.

Aine ei ole myöskään vaarallinen – myrkyllinen – itsessään. Tällaisissa tutkimuksissa on erityisen tärkeää näyttää, ettei aine ole vaarallinen vesieläimille eikä kasveille, sillä jäämät saattavat levitä eteenpäin esimerkiksi sadeveden mukana. Tutkimukset, jotka kertovat IR353-aineen vaikutuksista organismeihin, osoittavat, että sen myrkkypitoisuus on vähäinen muun muassa levien ja vesieläinten (mukaan lukien kalojen) kannalta*.

Ympäristön kannalta on myös tärkeää, että tuotetta käytetään tehokkaasti, eikä ympäristöä kuormiteta turhaan. Etono on sen vuoksi pakattu kevyihin muovisäiliöihin, jotka eivät lisää tuotteen painoa sitä kuljetettaessa. Etono-hyttyssuihketta ei ole pakattu ponnekaasusäiliöön vaan suihkutat nestettä omin voimin. Ja Etono on niin tehokas, että pienikin määrä riittää.

*Etono-hyttyssuihke ja -roll-on. Tekniset tiedot sisältävä asiakirja, kemikaaliviraston hyväksymä.