Yksi finni johtaa toiseen

 

Aknea esiintyy tavallisesti teini-iässä, kun talirauhanen alkaa tuottaa liikaa talia. Samalla ihon sarveistuminen kiihtyy ja ihon pinnalle kerääntyy liikaa kuollutta ihosolukkoa. Nämä kaksi tekijää saavat ihohuokosen tukkeutumaan ja iholle syntyy epäpuhtauksia. (Mustapäitä syntyy, kun talirauhanen tukkeutuu talista ja kuolleista ihosoluista.)

Talirauhasen hapettomassa ympäristössä viihtyvä bakteeri Propionebakterium acnes voi aiheuttaa talirauhasen tulehduksen ja finnin syntymisen.

Finnejä ilmenee tavallisimmin seuraavilla alueilla, joilla talintuotanto on voimakkainta: kasvot, kaula, rintakehä ja selkä.

Joka kolmas nuori kärsii finneistä

Nuoruusiän finnit ovat tavallisempia kuin uskotaan. Jopa 80 prosenttia nuorista kärsii jonkinasteisista epäpuhtauksista. Monilla finnejä tulee vain vähän, mutta joka kolmas tarvitsee niihin hoitoa.

Useimmissa tapauksissa finnit häviävät itsekseen ennen 25-vuoden ikää.

  • Esikatselu
  • Lista

Edellinen  Sivu 1 / 1  Seuraava

ACO SPOTLESS Cover Stick

ACO SPOTLESS Cover Stick peittää ja kuivattaa finnit. Ihon värinen peitepuikko piilottaa finnit ja nopeuttaa niiden kuivumista. Käytetään suoraan epäpuhtauksien päälle. Hajustamaton.

Lue lisää

ACO SPOTLESS Daily Face Wash

Mikä? Syväpuhdistusvaahto rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Kenelle? Rasvoittuvalle, epäpuhtaalle iholle. Raaka-aineet ja vaikutus: Salisyylihappo syväpuhdistaa ihohuokoset ja ehkäisee mustapäiden syntyä. Piroktoniolamiini ehkäisee bakteerien kasvua. Glyseroli ehkäisee ihon kuivumista puhdistuksen aikana. Hajustettu.

Lue lisää

ACO SPOTLESS Daily Moisturiser

ACO SPOTLESS Daily Moisturiser palauttaa rasvaisen ja epäpuhtaan ihon kosteustasapainon. Geelivoide rauhoittaa ja pehmentää ihoa. Se sisältää mattapinnan jättäviä mikropartikkeleja, jotka imevät liikaa talia itseensä jättäen ihon mattapintaiseksi ja raikkaaksi. Rasvaton geeli ei tuki ihohuokosia. Käytetään aamuin illoin puhdistuksen jälkeen koko kasvoille. Hajustamaton.

Lue lisää

ACO SPOTLESS Daily Purifying Toner

ACO SPOTLESS Daily Purifying Toner on hoitava kasvovesi rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Kasvovesi syväpuhdistaa huokoset ja ennaltaehkäisee finnejä ja epäpuhtauksia. Sisältää salisyylihappoa, joka kuorii kuollutta ihosolukkoa ja puhdistaa tukkeutuneet huokoset. Kasvovesi on bakteerien kasvua ehkäisevä ja se poistaa iholta liikaa rasvaa. Ihosta tulee puhdas ja raikas. Käytä tuotetta kastamalla sitä pumpuliin ja pyyhkimällä ihon ongelma-alueet aamuin ja illoin. Hajustamaton.

Lue lisää

ACO SPOTLESS Blemish Treating Moisturise

ACO SPOTLESS Blemish Treating Moisturiser 1) kosteuttaa ihoa 2) taistelee epäpuhtauksia ja kiiltoa vastaan. Rasvaton geeli sisältää salisyylihappoa, joka ennaltaehkäisee ja hoitaa finnejä ja mustapäitä. Geeli sisältää glyserolia sekä propyleeniglykolia, jotka sitovat kosteutta ihoon tukkimatta ihohuokosia. Käytetään aamuin/illoin ongelma-alueella, kunnes ongelma on poistunut. Hajustamaton.

Lue lisää

Edellinen  Sivu 1 / 1  Seuraava