Monilla naisilla on intiimialueen ongelmia

Kivun tunteminen yhdynnän aikana on valitettavasti aivan yleistä.  Ongelma on viime aikoina todettu useissa kyselytutkimuksissa. On myös useita merkkejä siitä, että nuoret naiset kokevat tämän aiempaa suuremmaksi ongelmaksi.

Monet naiset kokevat, että heillä on alapään ongelmia. Kutina, kivut ja ärsytys ovat tavallisia oireita. Gynekologit ovat yhtä mieltä siitä, että monet ongelmista johtuvat nykyisistä tavoista ja tottumuksista. Kireät vaatteet, e-pillerit, karvoituksen ajelu, toistuvat sieni-infektioiden hoidot, tavalliset suihkusaippuat ja stressi ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat alapään terveyteen.

Aivan viime aikoina ongelmaksi on todettu myös yhdyntäkivut, joita esiintyy yhä nuoremmilla naisilla.  Erään ruotsalaisen tutkimuksen * mukaan noin 65 000 naista ikäryhmässä 20–29 vuotta kärsii voimakkaista yhdyntäkivuista. Se on 13 % ikäryhmään kuuluvista ruotsalaisista naisista. Kun kohderyhmää laajennetaan 18–35-vuotiaisiin, joiden joukossa ongelmaa tiedetään myös esiintyvän, lopputulokseksi saadaan noin 100 000 voimakkaista yhdyntäkivuista kärsivää naista. Tutkimus on tehty Ruotsissa, mutta myös muissa Pohjoismaissa on havaittu samankaltaisia lukuja. Viime aikoina tehtyjen muiden vastaavien tutkimusten mukaan yhdyntäkipujen ongelma on yhtä suuri tai suurempi kuin aikaisemmin.

 

* Uumajan yliopistossa Ruotsissa tarkastettu väitöskirja vuodelta 2001.

  • Esikatselu
  • Lista

Edellinen  Sivu 1 / 1  Seuraava

ACO INTIMATE CARE Soothing cream

Rauhoittava ja suojaava ACO Intimate Care Soothing Cream pehmentää herkkää intiimialueen ihoa pesun jälkeen. Muodostaa korkean rasvapitoisuutensa ansiosta suojaavan kalvon, joka estää ärsytystä ja vähentää hankausta. Levitä helllävaraisesti pesun jälkeen tai tarvittaessa. Hajustamaton ja säilöntäaineeton.

Lue lisää

ACO INTIMATE CARE Caring glide

HOITAVA JA KOSTEUTTAVA ACO Intimate Care Caring Glide on hoitava liukuvoide herkälle intiimialueelle. Tekee suojaavan kalvon, joka estää hankaumia ja ylläpitää kosteustasapainoa. Caring Gliden vesi – ja silikonipohja antaa pitkäkeistoisen vaikutuksen.

Lue lisää

ACO INTIMATE CARE Cleansing wash

ACO Cleansing Wash voidaan käyttää sekä ennaltaehkäisevästi että oireilevan intiimialueen hoitoon. Sen miedot puhdistavat aineet pesevät hellävaraisesti ja jättävät pehmeän ja raikkaan tunteen. Korkean rasvapitoisuutensa ansiosta saippua auttaa ylläpitämään intiimialueen luonnollista pH-tasoa. ACO Cleansing Wash sisältää vain tarkkaan valittuja aineita, jotka ovat tunnetusti hellävaraisia iholle.

Lue lisää

ACO INTIMATE CARE Cleansing wipes

KÄTEVÄ PUHDISTUS ACO Intimate Care Cleansing Wipes puhdistaa hellävaraisesti kosteuttaen samalla ihoa. Jättää ihon pehmeäksi ja sileäksi. Cleansing Wipeseja voi käyttää tamponin ja siteen vaihdon yhteydessä. Kätevä, helposti mukana kulkeva pakkaus.

Lue lisää

ACO INTIMATE CARE Cleansing oil

HELLÄVARAINEN JA PEHMENTÄVÄ ACO Intimate Care Cleansing Oil pehmentää ja puhdistaa ihon niin hellävaraisesti ettei tuotetta tarvitse poistaa vedellä lainkaan. Cleansing Oil on kehitetty erityisesti herkälle intiimialueelle ja se jättää iholle suojaavan kalvon. Käytä öljyä tavallisen pesuaineen sijasta.

Lue lisää

ACO INTIMATE CARE Moisturising Gel

KOSTEUTTAVA JA VIILENTÄÄV ACO Intimate Care Moisturising Gel on intensiivisesti kosteuttava geeli, joka jättää miellyttävän, viileän tunteen. Vähentää kuivuutta ja auttaa ihoa säilyttämään sen luonnollisen kosteustasapainon. Käytä pesun jälkeen ja lisää tarvittaessa. Miellyttävän tuntuinen geeli imeytyy nopeasti.

Lue lisää

Edellinen  Sivu 1 / 1  Seuraava

Tiesitkö, että?

13 % 20–29-vuotiaista naisista kärsii voimakkaista yhdyntäkivuista1*.