"Minulla on kyllä aika lieviä vaivoja", sanoo Karin. "Intiimialueella on ongelmia, mutta ne eivät häiritse normaalia elämää niin, että ajattelisin niitä koko ajan. Ajoittain kiusana on sieni-infektio, ja joskus bakteerit
Mielestäni osaan hoitaa itseäni niin, etten häiritse normaalia tasapainoa liikaa. Pesen intiimialueen vain vedellä ja ajan karvat pois pelkästään bikinilinjalta kesäisin. Hoitotapani johtuu siitä, että tiedän intiimialueeni olevan hyvin herkkä.. Minun on esimerkiksi käytävä pissalla ja pestävä emätin joka kerta, kun olen ollut yhdynnässä, muuten saatan kärsiä seuraavana päivänä kutinasta. En tiedä mistä se johtuu, mutta luulen että alue ärsyyntyy jollakin tavalla. Käytän hajustamattomia pyykinpesu- ja huuhteluaineita, koska olen kuullut että se kannattaa. Luulen, että joudun aina olemaan varovainen pikku muruni kanssa - olen vain yksinkertaisesti hyvin herkkä."
"Vestibuliitti ei ole mikään lottovoitto”
Anna joutui käymään monilla eri gynekologeilla, ennen kuin hänen vaivojensa syyksi vahvistui vestibuliitti. "En tiennyt, mikä vestibuliitti on, ja pelästyin tosi paljon. Lääkäri totesi nimittäin kylmästi, että: jaa-a, tämä ei ole mikään lottovoitto. Moni avioliitto on mennyt kiville tämän takia." Annan kokemukset ovat hyvin samanlaisia kuin monien muiden vestibuliittiin sairastuneiden: diagnoosin saaminen kestää kauan, tietoa on saatavissa vähän, vaivan tunnepuolta ei oteta huomioon ja vaivan lievitykseen ei anneta konkreettisia neuvoja.
Anna haki apua vasta sitten, kun yhdynnän tuottama kipu alkoi tuottaa ongelma. Kivut alkoivat noin vuoden kuluttua synnytyksestä. Melko pitkä, noin vuoden kestänyt "sairastumisvaihe" helppo havaita nyt, kun hän tietää, mistä vestibuliitti voi johtua.
"Minulla on varmaan ollut oikeastaan ihan samanlaisia ongelmia, kuin useimmilla muillakin tytöillä joskus: sieni-infektioita, virtsatieinfektiota, kuivat limakalvot. Sen jälkeen kun yhdyntä oli muutaman kerran tuntunut kivuliaalta, siitä muodostui asia, joka iskostui alitajuntaani. Pienten lasten kanssa se on muutenkin niin haurasta, se ei välttämättä aina onnistu…”
Anna itse uskoo, että kivut johtuvat pitkälti siitä, ettei hän aina ollut riittävän valmis yhdyntään, ja siitä seurasi psyykkinen lukko - joka itse asiassa oli pahempi kuin itse kipu. Anna on puhunut miehensä kanssa ongelmasta paljon, ja Anna on mielestään nykyään lähes kunnossa.
"Se johtuu varmasti paljolti siitä, ettei minulla ole minkäänlaisia paineita. Nyt lastenhankintajakson jälkeen olen paljon enemmän oma itseni. Minulla ei ollut aavistustakaan, että "tavallisista" ongelmista voisi tulla niin vakavia, ennen kuin sain tietää vestibuliitista".