ACO Jalka

Eroon ikävästä jalkahiestä

Jopa puolet kaikista miehistä (54 %) kertoo tutkimuksessamme kärsivänsä jalkahiestä *. ACO on kehittänyt uuden pitkävaikutteisen jalka-antiperspirantin, joka tehoaa kokonaista kolme vuorokautta. Se on lisäksi käytännöllinen; suihkuttaminen onnistuu, vaikka pakkausta pitää ylösalaisin.

On monia tilanteita, joissa haluaa välttää jalkahikeä. Syynä ovat ympäristön huomioonottaminen, kenkien ja itsensä säästäminen esimerkiksi urheiltaessa. ACOn jalkojenhoitosarjassa on uusi pitkävaikutteinen jalka-antiperspirantti, joka pitää jalat kuivina ja vähentää hien muodostusta jopa 3 vuorokauden ajan (72 tuntia).

Suihke sisältää alumiinisuoloja, jotka estävät hien erittymistä ihon pinnalle ja torjuvat lisäksi bakteerien sekä niistä johtuvan pahan hajun muodostumista. Kätevän pumppusprayn ansiosta tuotetta on helppo käyttää ilman tahmeaa lopputulosta. Kätevä 36 asteen pumppupullo mahdollistaa suihkutuksen myös ylösalaisin.

Jalka-antiperspirantti

 

- Testit ovat osoittaneet, että ne, joiden ongelmat ovat suurimmat, pääsevät myös parhaisiin tuloksiin. Siitä me ACOlla olemme erityisen iloisia, sillä juuri jalkojen voimakkaasta hikoilusta kärsiville halusimme kehittää hyvän tuotteen, ACO Hud AB:n tuotekehittelijä Kristina Neimert sanoo. 

 Erityisen onnistunutta tässä tuotteessa oli, että onnistuimme saamaan aikaan hyvän yhdistelmän joka vaikuttaa todella tehokkaasti ja toimitetaan käytännöllisessä pakkauksessa, Kristina toteaa.

Tuotteet

Tiesitkö, että?

Selvä enemmistö jalkahiestä kärsivistä ilmoittaa, ettei käytä mitään erityistä hoitokeinoa tai jalkojenhoitotuotetta.*

*ACO Hud AB:n Norjassa syksyllä 2007 tekemä kyselytutkimus.