Esiintyvyys

 

Kynsisieni on yleisin kynnen sairauksista; se kattaa noin puolet kynsisairauksista. Kynsisienitulehdus on yleisempi varpaiden kynsissä. Tämä johtuu siitä, että jalat ovat alttiimpia tulehduksille lämpimissä, tiukoissa kengissä ja paljaana pesutiloissa. Kynsisieni näyttää yleistyvän iän myötä.

Onykomykoosi (kynsisieni) kattaa noin puolet kaikista kynsisairauksista. Se on lähes yhtä yleinen kuin syylä. Sieni-infektio voi esiintyä kaikissa kynnen osissa; kynsivallissa, kynsiaiheessa ja kynnenpohjassa. Kynsisieni ei ole vaarallinen vaiva, mutta se voi olla hyvinkin häiritsevä siitä kärsivälle. Toisaalta, kynsisieni voi myös olla kivulias ja pahimmillaan se voi aiheuttaa kynnen irtoamisen.

Kynsisieni jää usein hoitamatta, sillä vaiva on usein vain kosmeettinen. Toisaalta, kynsisieni voi myös olla kivulias ja pahimmillaan se voi aiheuttaa kynnen irtoamisen. Kynsisientä voi olla vaikea hoitaa, sillä se sijaitsee yleensä kynnen alla. Monet eivät edes tiedä, miten kynsisientä tulisi hoitaa. Kynsisieni tarttuu henkilöltä toiselle. Sieni leviää uimahalleissa ja pukuhuoneissa. Se tarttuu kynteen mikroskooppisten halkeamien kautta ja jatkaa kynnen tulehduttamista sisällä kynnessä. Nyt kynsisientä voi hoitaa Nailner Repairilla, joka vaikuttaa sekä koko kynnen alueella, myös kynnen alla.

Oireet

Kynsisieni näkyy vaurioina kynnessä. Tulehdus näkyy usein halkeamina kynnen kärjestä ja leviää kohti kynnenpohjaa. Kynsi myös värjääntyy ajan mittaan.

Kynsisienen oireet:

  • Kynnen väri on kellertävä tai ruskea
  • Kynnen pinta on paksuuntunut, karhea ja epätasainen
  • Kynsi murenee ja/tai irtoaa kynnenpohjasta
  • Kynnen muoto muuttuu
  • Kynsi haurastuu
  • Esikatselu
  • Lista

Edellinen  Sivu 1 / 1  Seuraava

Nailner

Nailner Repair on uusi, helppo ja reseptivapaa valmiste kynsisienen hoitoon. Liuoksen saa levitettyä siististi ja helposti käytännöllisen hoitokynän avulla. Ainutlaatuinen, patentoitu koostumus läpäisee kynnen ja näin vaikuttavat aineet, luonnolliset eteeriset öljyt, pääsevät hoitamaan kynsisienitulehdusta syvällä kynnen sisällä. Nailner vaikuttaa paikallisesti ja sillä ei ole haittavaikutuksia. Kynnestä tulee terveempi ja tulokset näkyvät jo muutaman viikon kuluessa.

Lue lisää

Edellinen  Sivu 1 / 1  Seuraava

Nailner Repair

Nailner Repair vaikuttavat aineet ovat luonnollisia eteerisiä öljyjä. Nailner Repair on helppo ja luonnollinen tapa saada kauniit ja terveet kynnet. Nailner Repair on kliinisesti testattu.